Reka Kaapelin historia  

Reka-konsernin juuret ulottuvat vuoteen 1898, jolloin Edvard Rentto aloitti uransa Korkeakosken kenkätehtaassa. Saavutettuaan hyvän ammattitaidon hän siirtyi Tampereelle Kenkätehdas Oy Attilan teknilliseksi johtajaksi ja myöhemmin pääomistajaksi ja toimitusjohtajaksi.

Edvard Rentto kuoli vuonna 1927. Häneltä jäi seitsemän lasta, joista Kalle Edvard toimi Oy Attilan johtajana ja myyntipäällikkönä Onni Kullervon vielä opiskellessa Teknillisessä Korkeakoulussa. Vuonna 1932 he myivät Oy Attilan osakkeet Emil Aaltoselle. Veljekset Rentto jäivät kuitenkin edelleen Oy Attilan palvelukseen.  

Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi ja suhdanteiden parantuessa Onni K. Rentto ryhtyi etsimään ostettavaa kenkäteollisuusyritystä. Sellainen löytyikin Hyvinkäältä. Onni K. Rentto ryhtyi johtamaan tehdasta 16.5.1938, mistä Rentto Oy:n toiminnan katsotaan alkaneen. 

1.3.1961 Villayhtymältä vuokrattiin yksi tehdaskerros Kaapelitehdasta varten. Kaapelinvalmistus toimi aluksi Rentto Oy:n osastona, jonka tavaramerkki oli RE-KA, tai vaihtoehtoisena tunnuksena väriltään vihreä lanka.

Kun kaapelitehtaan uudisrakennus vastaanotettiin Sahanmäessä 15.1.1965, se merkitsi pääsyä omiin, uusiin tehdastiloihin. 1.12.1965 tapahtunut irrottautuminen Rentto Oy:stä ja erillisen osakeyhtiön RE-KA Oy:n muodostaminen oli se kauaskantoinen toimenpide, jolla oli ratkaiseva vaikutus yhtiön myöhempään suotuisaan kehitykseen. Vuonna 1970 yhtiön nimi muutettiin Kaapelitehdas REKA Oy:ksi. 

Toiminta ja tuotevalikoima laajeni vuosina 1972 – 1998. 70-luvun alussa tehtiin kaapelisarjoja Saab Scanialle. Hyvinkään muovilaitos paloi 1972, ja uusi rakennettiin vuonna 1973. Asennusjohtojen ja pienehköjen kaapeleiden valmistus siirrettiin Hyvinkäältä Keuruulle, mistä löytyi kaapelin tuotantoon soveltuva valmis halli. Ensimmäinen vientitoimitus meni Islantiin 1972.  

Keski- ja suurjännitekaapeleiden valmistus aloitti uuden aikakauden vuonna 1999. Ensimmäinen Riihimäen CDCC-linja asennettiin entiseen Paloheimon lasivillatehtaaseen. Riihimäen tehtaalla aloitettiin 2006 laajat investoinnit. Projekti saatiin päätökseen 2008. Vuonna 2006 ostettiin Venäjän Podolskista tehdastilat, joissa aloitettiin syksyllä 2007 keskijännitekaapeleiden valmistus.