Haemme Riihimäen ja Hyvinkään tehtaille kunnossapidon työnjohtoon KUNNOSSAPITOINSINÖÖRIÄ

Jo yli puoli vuosisataa suomalaisen kaapeliteollisuuden eturiviin kuulunut Reka Kaapeli toimittaa laadukkaita kaapeliratkaisuja teollisuuden, rakentamisen, sähkönsiirron ja televerkkojen tarpeisiin. Tänä päivänä meitä ammattitaitoisia rekalaisia on noin 250 ja työskentelemme Suomessa Hyvinkäällä, Riihimäellä ja Keuruulla. Nykyaikaisten tuotantomenetelmiemme tuloksena syntyy keski- ja suurjännitekaapeleita, tiedonsiirtokaapeleita, instrumentointi- ja ohjauskaapeleita, asennusjohtoja sekä voimakaapeleita. Toimimme kansainvälisesti ja päämarkkina-alueitamme ovat kotimaan ohella Pohjoismaat, Baltia ja Venäjä. Meillä on tytäryhtiöt Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa ja Venäjällä. Lisätietoja Reka Kaapelista on saatavilla osoitteesta www.reka.fi.

Haemme Riihimäen ja Hyvinkään tehtaille kunnossapidon työnjohtoon
KUNNOSSAPITOINSINÖÖRIÄ

Vastuualueeseesi kuuluu sähköisen ja mekaanisen kunnossapidon työnjohto. Lisäksi tehtäviisi kuuluu mm. tuotantolinjojen jatkuva parantaminen yhdessä tuotannon kanssa, työkalusuunnittelu, töiden aikataulutus ja varaosahankinnat kotimaasta ja ulkomailta.

Odotamme sinulta
– koneinsinöörin koulutusta tai vastaavaa
– vähintään 5 vuoden työkokemusta, mielellään teollisuudesta tai konepajalta
– hyvää mekaniikan suunnittelutaitoa (CAD)
– hyviä esimiestaitoja
– ongelmanratkaisukykyä ja oma-aloitteisuutta
– yhteistyökykyisyyttä ja positiivista asennetta
– englannin kielen taitoa
– sähköalan tuntemus katsotaan eduksi

Tarjoamme
– mielenkiintoisen tehtäväkentän
– vakituisen työn
– joustavan työajan
– osaavan tiimin ja organisaation tuen
– näköalapaikan nopearytmisessä teollisuudessa

Lisätietoja tehtävistä antaa tehdaspäällikkö Tommi Kivioja 21.1.2016 ja 28.1.2016 klo 9-12 puh. 0207 200 217. Lähetä hakemus ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 15.2.2016 mennessä osoitteeseen recruiting@reka.fi.