Kesätyöntekijät ovat korvaamaton resurssi Reka Kaapelilla

Tänäkin vuonna Reka Kaapelin kaikilla paikkakunnilla Hyvinkäällä, Keuruulla ja Riihimäellä on kesätyöntekijöitä tuotannossa ja kunnossapidossa. Kesätyöntekijät ovat Rekalle korvaamaton resurssi, jotta tuotanto voi pyöriä tauotta myös kesäaikaan. Kävimme jututtamassa muutamaa Rekan kesätyöntekijää heidän tunnelmistaan kaapelinvalmistuksessa.

Tuore ylioppilas Onni päätyi Keuruulle Rekalle töihin isänsä Nikon jalanjäljissä, Onni on aiemmin ollut Rekalla TET-jaksolla sekä tonnikampanjalaisena huoltamassa ulkoalueita.
Onni tuli töihin ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja aikoo jatkaa Rekalla ainakin syksyyn, tammikuussa kutsuu armeija. Onni on Rekalla töissä lähettämössä, jossa hän muun muassa huolehtii poimintalistoista, joihin merkitään Rekan järjestelmästä kelojen koot ja numerot. Hän myös tilaa keloille kuljetuksia Rekan kumppanin Kaukokiidon kautta ja ajaa tarvittaessa trukkia, trukkikortin Onni suoritti heti kesätyön alussa.
Onni kertoo työn olevan mukavan vaihtelevaa: ”Välillä on kiireisempää, välillä rauhallisempaa. Turhaa stressiä ei tarvitse kuitenkaan ottaa. Kaikesta olen tykännyt, mitä tähän asti on vastaan tullut. On ollut mukavaa olla täällä töissä.”
Onni kehuu Rekaa luotettavaksi työnantajaksi, joka hoitaa palkat ajallaan ja huolehtii työntekijöistään muun muassa työterveyspalveluin. Kehityskohteita hän ei osaa nimetä.
Kesäsuunnitelmissa on vielä reissu Kroatiaan, muuten kesä kulunee arkisin työn merkeissä.

Maria aloitti Rekalla Keuruulla maaliskuussa kuultuaan kesätyöhausta. Maria on töissä pakkauslinjalla, hänen työtään on muun muassa pakata kaapelit isoilta keloilta pienemmille keloille. ”Tykkään kun saa koko ajan tehdä jotain, eikä tarvitse istuskella. Aikakin kuluu nopeammin.” Maria kertoo.
Maria kertoo, että turvallisuusohjeet on käyty kattavasti läpi ainakin kolmeen kertaan, niitä painotetaan paljon. Maria kehuu myös ilmapiiriä: ”Kaikki esihenkilöt ovat mukavia ja rentoja, täällä on todella joustavaa. On helppo olla ja työskennellä.”
Tulevaisuudessa lukiotaustaisella Marialla on toiveena päästä Tampereelle korkeakouluun opiskelemaan teknillistä alaa, myös työskentely ulkomailla kiinnostaisi, esimerkiksi jonkin vaihto-ohjelman kautta.

Rasmus tuli Hyvinkään tehtaalle koestukseen töihin toukokuun alussa. Rasmus näki ilmoituksen työnvälitysyrityksen sivuilla ja päätyi sitä kautta Rekalle. Syksyllä kesätöiden jälkeen Rasmus suuntaa aikuislukioon.
Rasmuksen työhön koestuksessa kuuluu muun muassa kaapelin kuoriminen sekä jännitteen mittaaminen. Kaapelit myös laitetaan valmiiksi kuljetusta varten. Näin aluksi Rasmuksella on mukana kokeneempi työpari, mutta myöhemmin kesällä hän tekee töitä myös itsenäisesti. Hän kertoo, että perehdytys on ollut sopivan pituinen, siinä on päässyt hyvin rytmiin mukaan.
Parhaaksi asiaksi Rasmus nimeää vapautuneen ja rennon ilmapiirin sekä keskustelut toisten rekalaisten kanssa: ”On ollut tosi mukavaa, apua saa aina kun pyytää ja ihmisetkin on tosi mukavia!”