Reka Kaapeli toimittaa kaapelit sataan tuulivoimalaan Norjan tuulipuistoissa

Reka Kaapeli toimittaa 210 kilometriä keskijännitekaapeleita kolmeen tuulipuistoon Norjassa.

Reka Kaapeli toimittaa kaapeloinnit yhteistyössä norjalaisen verkonrakennusyhtiön Linka AS:n kanssa Keski-Norjassa sijaitseviin Geitfjelletin, Harbaksfjelletin ja Kvenndalsfjelletin tuulipuistoihin. Rekan 36 kV:n keskijännitekaapelit varmistavat näissä tuulipuistoissa yhteensä sadan tuulivoimalan energiansiirron.

Tuulivoimaloiden rakentaminen on aloitettu vuonna 2018, ja ne valmistuvat vuoden 2020 aikana. Rekan kaapeleilla varustetut kolme tuulipuistoa tuottavat yhteensä 1401 GWh sähköä ja niiden kokonaiskapasiteetti on 420 megawattia. Kun alue on valmis, sen kuusi tuulipuistoa muodostavat Euroopan suurimman mantereella sijaitsevan tuulipuiston.

”Uusiutuvan energian kasvettua nopeasti Euroopassa Reka Kaapeli on kehittänyt laadukkaita kaapeliratkaisuja erityisesti tuulivoiman sovelluksiin. Olemme ylpeitä siitä, että voimme olla osa kehitystä kohti kestävämpää energiantuotantoa”, sanoo Reka Kaapelin toimitusjohtaja Ralf Sohlström.

Rekalta tuulivoimaloihin optimoidut ratkaisut vaativiin pohjoisiin olosuhteisiin

Reka Kaapelin Dryrex WIND -tuotesarjan kaapelit ovat tuulivoimaloiden energiansiirtoverkkoon soveltuvia keskijännitekaapeleita. Ne voidaan sijoittaa suoraan maahan myös ranta-alueilla ja rannikon rantaviivasta ulospäin työntyvissä pengerryksissä. Dryrex WIND -kaapelit soveltuvat myös toistuvasti tai jatkuvasti märkään maaperään.

Reka Kaapelilla on jo vuosien kokemus tuulivoimaloiden sisäisistä nousukaapeleista. Tuulivoimaloihin optimoidun tuotesarjan halogeenittomat voima- ja keskijännitekaapelit ovat koeteltuja ja kustannustehokkaita vaihtoehtoja vaativiin pohjoisiin olosuhteisiin rakennettavien tuulivoimalaitosten sähkönsiirtoon.

Lue lisää Reka Kaapelin tuulivoimakaapeleista.