Reka Kaapeli tuo älykkäät kaapelikelat markkinoille
Reka Kaapeli Oy tuo älykkäät kaapelikelat markkinoille ensimmäisenä Pohjois-Euroopassa. Älykäs kelahallinta mahdollistaa mm. kelojen sijainti- ja statustietojen seuraamisen reaaliaikaisesti sekä relevantin datan kulkemisen kelan mukana.
Nykyisellään kaapelikelat aiheuttavat monenlaista päänvaivaa sekä kaapelinvalmistajille että asiakkaille. Työmaille lähetettyjen kelojen paikannus on usein hankalaa ja keloja katoaa maastoon. Myös keloilla olevan kaapelin määrää on vaikea seurata, mikä aiheuttaa ongelmia sekä työmaiden projektinhallinnalle että asiakkaan varastonhallinnalle.
Älykkääseen kelaan voidaan integroida kelan reaaliaikaisen paikannuksen mahdollistavaa tekniikkaa. Digitaaliseen kelahallintajärjestelmään tulee mahdolliseksi myös kirjata entistä täsmällisemmin kelatietoja, mikä helpottaa asiakkaan projektin- ja varastonhallintaa. Järjestelmään voidaan lisätä myös esimerkiksi kelankäsittelyyn ja kaapelin asennukseen liittyviä ohjeita.
Älykäs kelahallintajärjestelmä tehostaa kelahallintaa
”Kelahallinnan digitalisoinnin myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme joustavampaa kelapalvelua, helpompaa varastonhallintaa ja entistä sujuvammat kelapalautukset”, kiteyttää Reka Kaapelin toimitusjohtaja Ralf Sohlström.
Reka Kaapeli pilotoi älykästä kelahallintajärjestelmää alkuvuoden 2019 aikana yhteistyössä valittujen asiakkaiden kanssa. Palvelu avataan asteittain kaikille Rekan asiakkaille talvella 2019-2020