Reka Kaapelilla nyt avainlippu-tunnus
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Reka Kaapelille Avainlippu-tunnuksen osoituksena suomalaisesta työstä ja Suomessa valmistetuista tuotteista. Olemme toimineet lähes kuusikymmentä vuotta kaapeliteollisuudessa ja työllistämme kotimaassa noin 250 henkilöä. Kaikki kaapelimme valmistetaan Hyvinkäällä, Riihimäellä ja Keuruulla.
Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen kohdistuvat kustannukset.
Avainlippu-merkki tunnetaan erittäin hyvin Suomessa. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti. Kotimaisen tuotteen hankinta koetaan yhä useammin yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia. Avainlipulla haluammekin viestiä meille tärkeistä arvoista; kotimaisuudesta, vastuullisuudesta, laadukkaista tuotteista ja luotettavuudesta.
Lue lisää Avainlipusta täältä