Reka Kaapelille Menestyjä- ja Kasvaja-serfikaatit

Kauppalehti on myöntänyt Reka Kaapelille Menestyjä- ja Kasvaja-sertifikaatit vuodelle 2018. Tunnustukset saatiin viime vuosien voimakkaan kasvun ja liiketoiminnallisen menestyksen ansiosta.

Menestyjä-sertifikaatti myönnetään menestyville yrityksille taloudellisen suorituskyvyn perusteella. Sertifikaatin mukaan Reka Kaapelilla on vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius.

Tunnuslukuvertailujen perusteella Reka Kaapeli on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon.

Menestyjä 2018 -luokitukset perustuvat tilikausiin, jotka ovat päättyneet 2017/06–2018/05. Sertifikaatin myöntää Alma Talent Tietopalvelut.

Nopea kasvu toi Kasvaja-sertifikaatin

Kasvaja-sertifikaatti myönnettiin Reka Kaapelille yrityksen kasvettua merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Reka Kaapelin liikevaihto kasvoi kolmen edellisvuoden aikana 80 miljoonasta 111 miljoonaan euroon.

Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatin saaneen yrityksen liikevaihto on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana keskimäärin vuositasolla yli 10 prosenttiyksikköä päätoimialaluokkansa keskitasoa nopeammin. 

 


Kasvaja- ja menestyjäsertikaatit 2018