Reka Kaapeli matkalla maailman vihreimmäksi kaapelin tuottajaksi

Reka Kaapeli etenee harppauksin kohti vihreämpää kaapelin valmistusta. Osa yrityksen asettamista tavoitteista ollaan saavuttamassa CO2-vapaan sähkön, aurinkovoimaloiden, vihreään kaukolämpöön siirtymisen sekä tehtaiden led-valaistuksen myötä.

Vastuullisuus on luonteva osa Reka Kaapelin liiketoimintaa ja yrityksen tavoitteena on olla maailman vihrein kaapelin tuottaja. Tavoitteen saavuttamiseksi yritys on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja asettanut ympäristötavoitteita vastuullisuuden kehittämiseksi. ”Vastuullisuus on strategiamme ja toimintamme lähtökohta.” kertoo Reka Kaapelin toimitusjohtaja Jukka Poutanen.

 

 

Aurinkovoimala asennettuna Keuruun tehtaallaAurinkovoimala asennettuna Keuruun tehtaalla

 

 

Vihreää energiaa

Reka Kaapelin kaikki kolme tuotantolaitosta sekä toimistotilat ovat siirtyneet hyödyntämään täysin päästötöntä, CO2-vapaata sähköä. Kaapelinvalmistus kuluttaa runsaasti sähköä, joten vaihtaminen vihreään prosessisähköön pienentää merkittävästi tuotannon hiilijalanjälkeä. Vihreään energiaan siirtyminen sujui asetettua tavoiteaikataulua nopeammin.

Kesän aikana Keuruun ja Riihimäen tehtaille on myös asennettu aurinkovoimalat, joiden sähköntuotanto käynnistyy syyskuussa. Yhteensä paneeleja tehtaiden seinille on asennettu 675 kpl ja niiden avulla saadaan tuotettua energiaa arviolta 130 000 kWh vuodessa. ”Investointi aurinkoenergiaan on paitsi ympäristöystävällistä myös taloudellisesti kannattavaa ja yhdessä CO2 vapaan prosessisähkön kanssa ovat konkreettinen ympäristöteko.” kommentoi Reka Kaapelin tuotantojohtaja Anne Tillgren.

Energiatehokuutta led-valaistuksella

Energiatehokkuuden lisäämiseksi Reka Kaapeli on vaihtanut kaikkien tuotantolaitosten valaistuksen led-valoihin. Uusittu valaistus tuo 1 300 000 kWh säästön vuosittaiseen energiankulutukseen, mikä edesauttaa energiatehokkuudelle asetetun ympäristötavoitteen saavuttamista. Säädettävä valaistus lisää myös työturvallisuutta ja -viihtyvyyttä tehtailla.

Ei enää öljylämmitystä eikä kaapelitoimituksia uuteen fossiiliseen energiantuotantoon

Reka Kaapeli halusi ekologisemman ja energiatehokkaamman lämmitysratkaisun korvaamaan tuotantolaitostensa öljylämmityksen. Viimeisetkin öljylämmitteiset tilat ovat lämmitettävissä sertifioiduilla kaukolämmöllä toukokuusta lähtien.

Reka Kaapeli päätti myös lopettaa kaapelitoimitukset uuteen fossiiliseen energiatuotantoon jo vuoden 2020 aikana.

Lue lisää Rekan vastuullisuudesta